Rokotanko lapseni vai en?
Rokottaisinko lapseni vai en? Kysymys nousee osalla tuoreista vanhemmista mieleen jo ennen vauvan syntymää tai viimeistään ensimmäisillä neuvolakäynneillä. Suurimmalle osalle vanhemmista vastaus on itsestäänselvästi kyllä.
Rokottaisinko lapseni vai en? Kysymys nousee osalla tuoreista vanhemmista mieleen jo ennen vauvan syntymää tai viimeistään ensimmäisillä neuvolakäynneillä. Suurimmalle osalle vanhemmista vastaus on itsestäänselvästi kyllä.
Jätin tänään Helsingin kaupunginvaltuustossa aloitteen, jossa ehdotamme yhdessä 46 muun kaupunginvaltuutetun kanssa yli puoluerajojen, että Helsinki ottaa käyttöön päätöksenteossa ilmastovaikutusten arvioinnin. Tässä koko aloiteteksti: Hallitustenvälisen
Perhevapaauudistuksen valmistelu on keskeytynyt. Ministeri Saarikko toteaa, että perhevapaita ei voi uudistaa ilman lisärahaa. Ilman rahaa muutokset olisivat voineet tarkoittaneet jopa erittäin isoa leikkausta perheiden
Valtuuston on seurattava tarkkaan väestömuutoksia ja varauduttava ajoissa palveluiden lisärakentamiseen. Jo tällä hetkellä monessa kaupunginosassa päiväkotipaikan saaminen läheltä kotia on vaikeaa ja pitkät matkat vaikeuttavat
Pidin Keskustan ryhmäpuheenvuoron Helsingin valtuustostrategiasta kaupunginvaltuuston kokouksessa 13.9.2017. Tässä koko puhe: Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut Keskustan valtuustoryhmä haluaa kehittää Helsinkiä kiinnostavana kaupunkina, joka on kansainvälisesti
Vaalityö on nyt tehty ja vuorokausi on vaihtunut vaalipäivän puolelle. Noin 15 paneelikeskustelua on takana, lukuisia muita tilaisuuksia, toreilla seisomista ja ihmisten kanssa puhumista, puheluita,
Varhaiskasvatus on keskusteluttanut viime viikkoina runsaasti. Useat puolueet ovat esittäneet kuntavaalien alla varhaiskasvatuksen muuttamista maksuttomaksi tarkoittaen tällä yleensä 4 tuntia lasten hoitopäivästä. Tämä yksityiskohta tosin
Keskustan valtuustoryhmä:Helsinki uudisti omaishoidon tukea ja sen kriteerejä helmikuun alussa. Kriteerit on valmisteltu virkamiestyönä, eikä niitä ole tuotu sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksyttäväksi. Tehty muutos on
Helsinki on minulle rakas kotikaupunki, jossa on iloa ja elämää, mutta myös paikkoja, joissa voi rauhoittua arjen kiireiden keskellä. Täällä on lähes kaikki mitä tarvitsen.
Julkiset eduskuntavaalikeskustelut ovat keskittyneet pitkälti talous- ja turvallisuuspolitiikkaan. Näin kävi myös Ylen viimeisessä vaalitentissä. On selvää, että talouden kehityksen oltua jo useita vuosia peräkkäin erittäin